KREIKANLOMAT - Suomen monipuolisin Kreikan lomavalikoima
1.jpg
kreikan kartta

Zakinthos

Kreikan mantereen länsipuolella sijaitseva Zakinthos on saariryhmän saarista eteläisin ja kolmanneksi suurin. Saaren itäiset vihreät tasangot muuttuvat kallioiseen ja vuoristoiseen maastoon länteen siirryttäessä. Maisemaan mahtuu meriluolia ja kauniita uimarantoja, viiniköynnöksiä ja oliivipuita. Aikoinaan venetsialaisten hallitsema, Idän kukaksi kutsuma Zakinthos on arviolta 40 000 asukkaan koti, josta yli kolmannes asuu pääkaupunki Zantessa. Viehättävä Zante kapeine kujineen ja tunnelmallisine kahviloineen henkii italialaista tunnelmaa vielä tänäkin päivänä. Kulttuuritietoutta voi rikastuttaa pääkaupungin kirkoissa ja museoissa. Kaupungin kauneutta voi puolestaan ihastella Venetsialaiselta linnoitukselta.

Joonianmeren upeimpia hiekkarantoja voi lähteä etsimään kuvankauniilta Zakintokselta. Koko perheen päivä kuluu rattoisasti Tsivilin kylän rannalla loikoillessa, minigolfatessa tai vaikkapa pomppulinnojen ja pallomerien Luna Fun Parkissa. Vesileikkien ystävien kulku käy 5 kilometrin päässä Tsivilistä sijaitsevaan Zakynthos Water Village -vesipuistoon. Rauhaa rakastaville sopii eläväisen Tsivilin sijaan Laganasin lahdella sijaitseva Kalamaki. Kalamakin matkailuvalttina on kilometrin pituinen, loivasti syvenevä hienohiekkainen ranta loistavine auringonottomahdollisuuksineen ja palveluineen. Kalamakin ja Laganasin rannat kuuluvat osaksi Zakinthoksen kansallista meripuistoa. Puisto on toiminut jo vuodesta 1991 ja sen tärkeimpinä suojelukohteina ovat munkkihylkeet ja harvinaiset valekarettikilpikonnat, jotka pesivät saaren etelärannalla. Pesinnän vuoksi osa rannoista on rauhoitettu. Kallioiden suojaamalla Agios Georgioksen lahdella makaava vanha haaksirikkoutunut laivanhylky on Kreikan saariston lumoavimpia näkyjä.

Zakinthoksen kirkkaat vedet houkuttelevat vesiurheilun ystäviä snorklaamaan ja sukeltamaan. Rannoilla voi lisäksi harrastaa nousuvarjoliitoa, vesihiihtoa sekä polkuveneilyä. Mikäli haluat pitäytyä maankamaran tarjoamissa aktiviteeteissä, voit lähteä patikoimaan, pyöräilemään tai ratsastamaan. Kulinaarisia nautintoja voit kokea tunnelmallisissa kreikkalaisissa tavernoissa tai kansainvälisissä ravintoloissa maistellen vaikkapa italialaisen tai aasialaisen keittiön erikoisuuksia. Iltaelämän vauhdikkaana keskuksena tunnetaan Laganasin loma-alue Kalamakin läheisyydessä.

Hotellikuvaukset

HOTELLI DIANA ****

http://www.dianahotels.gr

Neljän tähden tyylikäs, ylellinen ja hienostunut hotelli Diana sijaitsee aivan Zakynthoksen pääkaupungin keskustassa lähellä nähtävyyksiä. Hotellilta on rannalle 300m, satamaan 500m ja lentokentälle 4km. Vuodesta 1972 toiminnassa ollut ensiluokkainen Diana hotelli mukavuuksineen ja lämpimine ilmapiireineen tyydyttää vaativankin majoittujan tarpeen. Hotellilla on koktailbaari, TV-aula, huonepalvelu, 24h vastaanotto sekä rentoutumishuone kirjojen lukuun tai biljardin pelaamiseen. Yleiset tilat on ilmastoitu. Hotellilla on myös ryhmille suunnattuja palveluita: retkiä, kiertoajeluja ja opaspalveluita. Kielitaitoinen henkilökunta on palvelualtista ja ystävällistä.

Huoneita on kaiken kaikkiaan 50. Huoneita kunnostettiin vuonna 2002. Huoneissa on ilmastointi, puhelin, parveke, TV sekä hiustenkuivaaja. Minibaari sekä tallelokero ovat maksullisia.

HOTELLI PLAZA ***

http://www.plazazante.gr

Kolmen tähden hotelli sijaitsee Zakinthoksen pääkaupungissa Zantessa vain 100 metrin päässä hiekkarannalta. Satamaan on 400m ja lentokentälle 4km. Hotelli Plaza toivottaa Sinut lämpimästi tervetulleeksi tarjoten mahdollisuuden viettää unohtumaton ja rentouttava loma. Hotellilla on mm. 24h vastaanotto, hissi sekä aula, jossa satelliitti-TV ja Internet-nurkkaus. Lähistöllä tennikenttä sekä lasten leikkikenttä.

Huoneita on kaikkiaan 20 ja niitä kunnostettiin vuonna 2007. Huoneissa on ilmastointi, puhelin, parveke, TV ja hiustenkuivaaja. Minibaari saatavilla lisämaksusta.

HOTELLI YRIA

http://www.yriahotels.gr

Yria hotelli on perheen omistama hotelli rauhallisella alueella Zakinthoksen pääkaupungin historiallisessa keskustassa. Hiekkaranta, ostospaikat ja museoita on aivan kävelymatkan päässä hotellilta. Hotellilla on baari, aamiaishuone, 24h vastaanotto sekä ilmastointi. Voit istahtaa rentoutumaan TV-huoneeseen tai hyödyntää hotellin Internet-yhteyttä ja selata päivän polttavat puheenaiheet kannettavalta tietokoneeltasi. Hotellin lähistöllä on tenniskenttä sekä lasten leikkipaikka.

Hotellilla on yhden ja kahden hengen huoneita sekä perhehuoneita kaiken kaikkiaan 32. Huoneissa on ilmastointi, hiustenkuivaaja sekä 24h toimiva huonepalvelu. Minibaari ja tallelokero saatavilla maksusta.

LOUROS HOTEL SPA ***

http://www.louroshotelspa.gr

Louros hotel Spa sijaitsee vain 250m päässä hienohiekkaiselta rannalta ja 700m päässä Kalamakin keskustasta. Ranta soveltuu hyvin lapsille. Zakinthoksen pääkaupunkiin on matkaa 4km. Louros hotel Spa lumoaa Sinut yksinkertaisuudellaan, mukavuudellaan ja ylellisyydellään. Henkilökunta huolehtii viihtyvyydestäsi oleskelusi aikana. Hotelli on hyvä valinta luonnonkauneutta, hiekkarantaa sekä keskustan läheisyyttä, mutta kuitenkin hillittyä oleskelua etsivälle. Bussipysäkki on aivan kävelymatkan päässä. Hotellilla on uima-allas, aurinkotuolit ja -varjot, allasbaari, leikkikenttä sekä iltaohjelmaa.

Huoneissa on puhelin, satelliitti-TV, kylpyhuone/suihku, hiustenkuivaaja, langaton Internet-yhteys sekä parveke. Ilmastointi, jääkaappi ja tallelokero saatavilla lisämaksusta. Huoneeseen mahtuu 1 lisävuode. Hotellilla myös sviittejä max. viidelle.

IBEROSTAR PLAGOS BEACH ****

http://www.louishotels.com

Neljän tähden hotelli Iberostar Plagos Beach on yksi Zakinthoksen arvostetuimpia hotelleja. Hotelli sijaitsee Tsivilissä Amboula Beach alueella, joka on saanut useaan otteeseen Sinisen lipun puhtaista vesistään. Hotelli sijaitsee 7km päässä Zakinthoksen pääkaupungista ja parin kilometrin päässä Planos Villagen viihde- ja ostosalueista. Hotellilla on Internet nurkkaus, uima-allas, lasten leikkikenttä sekä mahdollisuus osallistua aerobikkiin tai pelailla pöytätennistä tai vaikkapa biljardia. Hotellin ravintolassa tarjoillaan aamiainen ja päivällinen buffettyyliin ja Afrodite baarissa voi nauttia virkistäviä koktaileja tai vaikkapa jälkiruokakahvin. Mahdollisuus All Inclusive -vaihtoehtoon.

Huoneissa on ilmastointi, lämmitys, parveke tai terassi, hiustenkuivaaja, puhelin, satelliitti-TV, minijääkaappi sekä kahvin ja teen keittomahdollisuus. Tallelokero saatavilla lisämaksusta.

MEDITERRANEAN BEACH RESORT *****

http://www.medbeach.gr

Viiden tähden luksushotelli Mediterranean Beach sijaitsee nimensä mukaisesti merenrannalla, Zakinthoksen eteläisellä rannikolla Laganasin alueella. Hotellin edustalla avautuu 5km pituinen hienohiekkainen ranta sekä kristallinkirkas merivesi. Saaren pääkaupunkiin ja satamaan on matkaa 7km, Laganaksen keskustaan on vain muutaman minuutin kävelymatka. Hotellilla on vastaanotto, tilava aula, baari ja ravintola. Lisäksi Internet nurkkaus, kuntosali, sauna, hiussalonki ja ulkoalueella iso uima-allasalue aurinkotuoleineen ja -varjoineen. Hotellilla toimii huonepalvelu ja mahdollisuus myös lapsenvahtiin. Rannalla voit pelailla rantalentopalloa tai kokeilla lukuisia vesiurheiluaktiviteettejä.

Huoneissa hiustenkuivaaja, satelliitti-TV, puhelin, ilmastointi sekä parveke tai terassi meri/puutarhanäkymällä. Minibaari ja tallelokero saatavilla lisämaksusta. Huoneisiin voi majoittua max. 3hlöä. Huoneita myös neljälle.

CARAVEL HOTEL ZANTE ****

http://www.caravelzante.gr

Neljän tähden Caravel hotelli sijaitsee Tsivilin kuvankauniilla lahdella turkoosin sinisen meren äärellä. Pääkaupunkiin on 6km. Hotellilla on ravintola, koktailbaari, lasten leikkipaikka, viihdykkeitä sekä 24 tuntia toimiva huonepalvelu. Hotellilta löytyy myös niin sisä- kuin ulkopelejäkin sekä ihanan iso allasalue snackbaareineen ja aurinkoterasseineen. Hotellilla on mahdollisuus pelata tennistä ja biljardia sekä tehdä tuliaisostoksia.

Huoneissa on puhelin, satelliitti-TV, hiustenkuivaaja, jääkaappi sekä parveke tai terassi. Lisämaksusta saatavilla ilmastointi ja tallelokero.

TSIVILI BEACH HOTEL

http://www.tsilivi-beach-hotel.gr

Tsivili Beach hotelli sijaitsee Tsivilin rannalla vain 6km päässä Zakinthoksen pääkaupungista ja satamasta. Lentokentälle on 8km. Miljöö on aivan ihanteellinen hienohiekkaisine rantoineen ja kristallinkirkkaine merivesineen rentouttavaa ja nautinnollista lomaa etsivälle. Vuonna 1999 hotellia uudistettiin ja laajennuksia tehtiin vuonna 2001. Muutaman minuutin kävelymatkan päässä on Planoksen kylä monipuolisine viihdykkeineen, ostosmahdollisuuksineen ja yökerhoineen. Hotellin piha-alueella on uima-altaat niin aikuisille ja lapsille, allasbaari pikkupurtavineen sekä vehreä puutarha. Hotellin palveluihin kuuluu myös ravintola, baari, huonepalvelu sekä vastaanottopalvelut.

Huoneita on 173. Huoneet on viihtyisästi sisustettuja ja huonevarustukseen kuuluu puhelin, TV, hiustenkuivaaja, jääkaappi sekä parveke. Tallelokero ja ilmastointi saatavilla lisämaksusta.

DIANA PALACE HOTEL ****

http://www.dianahotels.gr

Diana Palace hotelli sijaitsee ihanteellisella alueella aivan merenrannalla vain 3 km päässä Zakinthoksen pääkaupungista. Neljän tähden hotellilla on moderni sisustus ja kaikkiaan 140 hotellihuonetta. Rentoutua voit niin allasalueella kuin myös hotellin puutarhassa. Läheinen Argasin alue on viihtyisä kohde ja ehdottomasti vierailun arvoinen. Lapset viihtyvät hotellin uima-altaalla, leikkikentällä, lastennurkkauksessa tai vaikkapa play stationin parissa hotellin virkistyspisteessä. Hotellilla voit tehdä tuliaisostoksia, kuntoilla kuntosalilla, rentoutua hieronnassa tai pelailla minigolfia. Hotellin vastaanotto on avoinna 24 tuntia vuorokaudessa ja hotellilla toimii myös huonepalvelu.

Huoneissa on puhelin, TV, hiustenkuivaaja, paveke, herätyspalvelu. Tallelokero, minibaari ja ilmastointi saatavilla lisämaksusta.

Hinnasto 2010

1 vko = yhden viikon hinta per henkilö huoneessa/huoneistossa lisäyö = yhden lisäyön hinta per henkilö

Hotelli1vkoLisäyö
HOTELLI DIANA ****1 vkolisäyö
Kahden hengen huone, aamiainen
01.06. - 30.06.69535
01.07. - 31.07.79549
01.08. - 31.08.82053
01.09. - 30.09.69535
01.10. - 31.10.67933
Lapsialennus 2-11-vuotiaalle lisävuoteessa 20 %.
Aikuisen lisävuodealennus 15 %.
HOTELLI PLAZA *** 1 vkolisäyö
Kahden hengen huone, aamiainen
01.01. - 30.04.
01.05. - 30.06.
01.07. - 31.08.
01.09. - 30.09.
01.10. - 31.12.
Lapsialennus 2-11-vuotiaalle lisävuoteessa
Aikuisen lisävuodealennus
HOTELLI YRIA **1 vkolisäyö
kahden hengen huone, aamiainen
07.04. - 04.07. 655 29
05.07. - 31.07.679 32
01.08. - 27.08.689 34
28.08. - 31.10.633 26
Lapsialennus 2-11-vuotiaalle lisävuoteessa 20 %.
Aikuisen lisävuodealennus 15 %.
LOUROS HOTEL SPA ***1 vkolisäyö
Kahden hengen huone, aamiainen
01.05. - 31.05.
01.06. - 30.06.
01.07. - 31.08.
01.09. - 30.09.
01.10. - 31.10.
Lapsialennus 2-11-vuotiaalle lisävuoteessa
Aikuisen lisävuodealennus
IBEROSTAR PLAGOS BEACH ****1 vkolisäyö
Kahden hengen huone, puolihoito
04.05. - 31.05.
01.06. - 30.06.
01.07. - 31.07.
01.08. - 31.08.
01.09. - 30.09.
01.10. - 21.10.
Lapsialennus 2-11-vuotiaalle 1.lle lapselle
Lapsialennus 2-11-vuotiaalle 2.lle lapselle
Aikuisen lisävuodealennus
Merinäköalalisä
MEDITERRANEAN BEACH *****1 vkolisäyö
Kahden hengen huone, puolihoito
01.05. - 31.05.
01.06. - 30.06.88662
01.07. - 31.08.97975
01.09. - 30.09.88662
01.10. - 31.10.79549
Lapsialennus 2-11-vuotiaalle lisävuoteessa 25 %.
Aikuisen lisävuodealennus 15 %.
CARAVEL HOTEL ZANTE ****1 vkolisäyö
Kahden hengen huone, puolihoito
01.05. - 31.05.
01.06. - 30.06.78948
01.07. - 31.07.89063
01.08. - 31.08.92768
01.09. - 30.09.78948
01.10. - 31.10.66731
Lapsialennus 2-5-vuotiaalle lisävuoteessa 40 %.
Lapsialennus 6-11-vuotiaalle 30 %.
Aikuisen lisävuodealennus 15 %.
Sivuttaismerinäköalalisä 40,-/hlö/vko
All Inclusive -lisä 145,-/vko/aikuinen , 75,-/vko/6-11-vuotias
TSIVILI BEACH HOTEL1 vkolisäyö
Kahden hengen huone, All Inclusive
01.05. - 31.05.
01.06. - 30.06.
01.07. - 31.08.
01.09. - 30.09.
01.10. - 31.10.
Lapsialennus 2-5-vuotiaalle lisävuoteessa
Lapsialennus 6-11-vuotiaalle lisävuoteessa
Aikuisen lisävuodealennus
DIANA PALACE HOTEL ****1 vkolisäyö
Kahden hengen huone, puolihoito
01.05. - 31.05.
01.06. - 30.06.80851
01.07. - 31.07.90965
01.08. - 31.08.100079
01.09. - 30.09. 83555
01.10. - 31.10.70737
Lapsialennus 3-11-vuotiaalle lisävuoteessa 20 %.
Aikuisen lisävuodealennus 15 %.

Hinnat sisältävät:

Lennot Finnairilla, majoitus valinnan mukaan, lentokenttäkuljetukset sekä paikallisen edustajamme palvelut englannin kielellä. Lisäviikot mahdollisia (7 x lisäyön hinta). Mahdollisuus myös yhdistelmälomiin kaikkien Kreetan kohteiden kanssa. Kysy yhden hengen hinnat toimistostamme. Hinnat sitoumuksetta. Oikeudet muutoksiin pidätetään

Lentoaikataulu 2010 (sitoumuksetta)

FINNAIR keskiviikkoisin 02.06. - 29.09.
Klo 09.00 - 12.55 Helsinki - Zakinthos
Klo 13.45 - 17.35 Zakinthos - Helsinki

logo                      KREIKANLOMAT.fi  l  Savilankatu 6, 26100 Rauma  l  puh. (02) 8378 6845  l  fax (02) 8378 6848  l  myynti@kreikanlomat.fi